6A -luokan blogi
Rantakylän yhtenäiskoulu, MikkeliMITÄ ON KIUSAAMINEN?
MITÄ ON KIUSAAMINEN?
Kiusaamisen tavallisimpia muotoja ovat jatkuva, rasittava
hakkaaminen, tyrkkiminen, potkiminen, nipistely, maahan kaataminen, kamppaaminen, puskeminen, tukasta vetäminen, kuristaminen, esineillä heittäminen ja kaikki muu käsiksi käyminen
pilkkaaminen, haukkuminen, lällätys, ilkkuva matkiminen
pelottelu, uhkailu, kiristäminen, pettäminen, syrjiminen, perättömien juorujen keksiminen, tahallinen väärin neuvominen, pakottaminen tekemään jotakin
toisen yllyttäminen muita vastaan, toisen puolustamisen estäminen, yksin jättäminen ja kaverin varaaminen, peleistä ja leikeistä poisjättäminen
rahan kiristäminen, tavaroiden piilottelu, luvatta ottaminen ja särkeminen
ilkeiden tekstiviestien lähettäminen, nettikiusaaminen, luvaton kuvaaminen
Kiusaamiseen ja ennen kaikkea sen estämiseen puututaan koulussamme viikoittain. Oppilaiden kanssa on keskusteltu usein siitä, mitä kiusaaminen on ja miten sen voisi estää. Jokaisen on ajateltava asiaa ennen kaikkea omalta kohdaltaan. Harmittomaksi ajateltu ilkkuminen tai toisen härnääminen lienee yleisimpiä kiusaamisen muotoja luokallamme. Joulukuussa suoritimme luokassamme luokkahenkikyselyn kiusaamiseen liittyen. Kiusaamista jossain muodossa edelleen esiintyy, mutta positiivista oppilaiden mielestä on se, että kiusaamiseen on puututtu. Tarkemmat tulokset menevät eteenpäin koulumme oppilashuoltoryhmälle.
Ei vielä kommentteja! »
Sinun kommenttisi
HTML-Tags:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>
